Tuurilla ne laivatkin seilaa – tiedätkö turvallisuusvelkasi ja miten sitä hallitset?

Siltaturmassa vaaditaan rangaistuksia toimittajan edustajille

Turvallisuudessa on yksi petollinen piirre: se toimii pitkään – kunnes eräänä päivä tuuri loppuu. Helsingissä tapahtunut vakava telineturma väliaikaisen kiertotien kohdalla on pysäyttävä esimerkki tästä. Rakenteet, komponentit ja mitoitus pettivät. Nyt oikeudessa ei käsitellä vain tapahtunutta onnettomuutta, vaan kysymystä, joka on tuttu myös koneiden teknisestä turvallisuudesta: kuka vastaa?

Tapauksessa kiistellään siitä, kenen vastuulla sillan kestävyys ja turvallisuus olivat. Puolustuksen mukaan projektipäälliköltä ei edellytetty rakennesuunnittelua tai lujuuslaskentaa, eikä hänellä ollut siihen osaamista. Samalla on esitetty, että nopeutta ja edullisuutta on priorisoitu turvallisuuden edelle. Lue HS artikkeli aiheesta.
Mikä on oikein?
Sitä ei vielä tiedetä.
Ja juuri siksi tapaus on niin kiinnostava. Ja tärkeä.

Jokainen toimii omista lähtökohdistaan

Täsmälleen samalla tavalla toimitaan usein myös konehankinnoissa ja -modernisoinneissa.
Konetoimittaja tai modernisoija tekee asioita omasta lähtökohdastaan. Usein projekti on “vingutettu luille” ja halvin saa työn. Onko halvin paras tai tässä tapauksessa turvallisin? Kenen on siis vastuu?
Toimittajan kannalta jostain on tingittävä, jotta toiminta olisi kannattavaa. Yksi tingittävä asia voi olla turvallisuus – erityisesti silloin, kun tilaajalla ei ole osaamista tai kykyä valvoa sitä.
Tilaajalle tärkeintä on kapasiteetti ja tuottavuus. Raha syntyy niistä.
Turvallisuus voidaan helposti siirtää “myöhemmin tehtäväksi”.
Mutta useinkaan turvallisuutta ei voi ostaa tai rakentaa jälkikäteen. Tai vähintäänkin se voi olla työlästä ja kallista. Turvallisuusvelka joudutaan maksamaan takaisin korkojen kera.
Jos sinulla ei ole tilaajana ymmärrystä turvallisuudesta, voitko vyöryttää vastuun toisaalle?

Tilaajan rooli on keskeinen – halusi sitä tai ei

Telinehankinnassa ja konehankinnassa pätevät samat periaatteet.
Tilaajan vastuulla on huolehtia turvallisuudesta jo hankintahetkellä – ja koko elinkaaren ajan. Jotta tarjouksia voidaan aidosti vertailla, lähtötietojen tulee olla kaikille tarjoajille samat. Tämä on myös hankintalain perusajatus.
Jos vaatimuksia ei ole määritelty, tarjouksissa voi olla merkittäviä eroja – ei hinnassa, vaan siinä, mitä turvallisuuteen oikeasti sisältyy ja mitä ei.
Toimittaja pyrkii täyttämään tarjouspyynnön vaatimukset. Mutta jos jotain ei ole vaadittu, se voidaan myös jättää tarjouksen ulkopuolelle.
Tilaajan tehtävä on havaita nämä puutteet, hyväksyä tai hylätä tarjous. Heillä tulee olla osaaminen ja ymmärrys tulkita tarjouksia, mitä tarjous sisältää, mitä ei sisällä ja myös havahtua siihen, mitä tarjouksen tulisi sisältää, vaikka itse tarjouspyynnössä sitä ei olisi kysytty
Kun sopimus on tehty, toimittaja toimittaa sopimuksen mukaisen kokonaisuuden.
Jos toimitus ei vastaa sopimusta, asiasta voidaan neuvotella tai riidellä aina oikeuteen asti.
Mutta jos puutteita ei huomata, eikä reklamoida – vastuu jää tilaajalle.

Yllä olevassa tekstissä (kuvakaappaus HS-artikkelista) on paljon huomionarvoista asiaa takana, jotka eivät näy päällepäin. Tilaaja tilaa telineet ja toimittaja toimittaa telineet, mutta mitkä ovat vaatimukset näille telineille?

Sama ilmiö koneiden turvallisuudessa

Tilanne on sama koneiden teknisessä turvallisuudessa, kun työnantaja on hankkimassa konetta/koneita itselleen. Tämä koskee myös koneiden modernisointia tai muutostöitä. Varsinkin koneissa, jotka valmistetaan tai modernisoidaan tilaajalle ”mittatilaustyönä”, tilaajan tulee olla tarkkana siitä, mitä he ovat tilanneet ja täyttääkö toimitus tilauksen. Ei-sarjatuotannon tuotteissa toimittajan tarjoukset ovat joskus hyvin epämääräisiä, varsinkin teknisen turvallisuuden osalta. Mistä tilaaja tietää, että täyttääkö toimitus toimitusajankohdan koneasetuksen terveys- ja turvallisuusvaatimukset? Tai olisi tehty toimitusajankohdan koneturvallisuuden standardien mukaisesti?
Työtapaturmien oikeuskäytäntöjen mukaan pääsääntöisesti vastuu on työnantajan. Syytettyjen penkillä oikeudessa ei ole konevalmistajia tai modernisoinnin tekijöitä

Missä kulkee törkeän huolimattomuuden raja?

Telinetapauksessa syyttäjä on kohdistanut syytteet toimittajaan. Nimikkeenä on törkeä huolimattomuus. Tämä on harvinaista, sillä kuten yllä todettiin, työtapaturmien oikeuskäytännössä vastuu kohdistuu tilaajaan tai työnantajaan – ei toimittajaan, valmistajaan tai modernisoijaan.
Missä voisi mennä törkeän huolimattomuuden raja koneiden teknisen turvallisuuden osalla? Tilaaja on uskonut toimittajaan kuin “pukki suuriin sarviinsa”, mutta ihan kaikkia asioita ei osattukaan tehdä. Voiko vastuun vyöryttää toisaalle, jos tilaajalla ei ole ymmärrystä turvallisuudesta?
Entä toimittajan työnantajan vastuu?
Onko työntekijöille annettu tehtäviä, joihin heillä ei ole osaamista, koulutusta tai perehdytystä? Ja jos he olisivat kieltäytyneet, millainen olisi ollut seuraus?

Toimittajan projektipäällikön oikeusavustajan lausuma.

Turvallisuusvelka ympäröi meitä kaikkia

Harvoin tarkoitus tapaturmien sattuessa on paha. Osapuolet painivat saman asian äärellä.
Useimmiten kyse on järjestelmästä, jossa raha, aikataulut ja vastuut ohjaavat päätöksiä.
Myös hankkijan osaaminen näyttelee isoa roolia. Osataanko ostaa ja tässä pohdinnassa erityisesti osataanko ostaa turvallisuutta, johon yhtenä osa-alueena kuuluu rakenteiden kestävyys. On kyse sitten kävelysillasta tai koneen rakenteista. Rikkoutuminen voi aiheuttaa turvallisuuden menettämisen ja vakavan turman. Onko hankintapuolella mukana henkilö, joka ymmärtää teknisestä turvallisuudesta? Ja kuinka laajalti ymmärtää, miltä sektorilta ymmärrys on jne? Nämä kysymykset heräävät HS-artikkelista.

Sama kysymys koskee pieniä ja isojakin työnantajan konehankintoja. On tapauksia, joissa konsernin kokonaisen uuden tehdasalueen investoinnin esisuunnitteluvaiheessa ei ole mukana yhtään sellaista henkilöä, jonka käsi nousisi ylös kysymykseen “Kuka vastaa tämän investointihankkeen teknisestä turvallisuudesta?”
Tässä oravanpyörässä me kaikki pyörimme. Ympärillämme on turvallisuusvelkaa – näkymätöntä, mutta todellista. Siksi tarvitaan työvälineitä ja prosesseja, joilla turvallisuusvelkaa tunnistetaan ja hallitaan järkevällä tavalla. Ymmärrystä siitä, missä ollaan ja kuka vastaa mistä.
Tekninen turvallisuus alkaa tarjouskyselystä, hankintasopimuksista ja jatkuu toimituksen valvontaan ja tavaran tarkastukseen. Käyttöönottotarkastuksen jälkeen, asia on tilaajan tai työnantajan vastuulla. Jos on puutteita, niistä tilaajan on reklamoitava toimittajaa.

Mielenkiintoista nähdä, mihin ratkaisuun oikeus päätyy – ja minkälaisen ennakkotapauksen tämä jättää jälkeensä.

Veikkauksemme

Step2Safety-tiimin veikkaus on, että tässä tapauksessa vastuu kääntyy kaupungille, vaikka nyt syytetään toimittajaa. On mielenkiintoista seurata miten oikeuslaitos alkaa suuressa viisaudessaan tulkitsemaan säädöksiä. Vai suojellaanko julkista sektoria toisella tavalla kuin yksityistä sektoria kohdellaan?